Nuuksiossa

Lähdimme maanantaina 14.10. parin ystäväni kanssa Pohjois-Nuuksioon retkeilemään, se kun sattui olemaan ihan uutta seutua meille. Ekalta illalta/yöltä en ehtinyt ottaa kuvia kun yö oli laskenut pimeän verhonsa taivaan ylle bussimatkamme aikana. Kaikki huomiomme kiinnittyi kartan lukemiseen, yöpaikan etsimiseen ja jalkojemme tarkkailuun. Liukkailla kallioilla ei parannut astua huti, sen verta pimeää oli, että sai koko ajan katsoa mihin astui.
Leiriytessämme tiesimme kuitenkin sen verta, että Kaitlammen rannalla olimme. Päätimme jäädä siihen yöksi ja pystytimme laavumme. Lämmitimme purkilliset papuja trangiassani, ja päätimme kömpiä laavumme suojiin, suojaan kylmältä tuulelta, tuulelta, joka tunki luihin ja ytimiin oli vaatetta kuinka paljon tahansa. Se löysi pienimmänkin raon ja kiemurteli siitä sisään, hyytämään pienen ihmisen. Nukuimme yömme hyvin ja lämpimästi kylki kyljessä.

Aamun sarastaessa heräsimme vastarannalla olleen työmaan ääniin. Tajutessamme, että emme olleet päässeet nyky-yhteiskuntaa karkuun, synkkyys valtasi aiemmin niin iloiset mielemme. Lisäksi tajusimme nukkuneemme jonkun tontin rajoilla. Tuli äkkiä kiire pois, pois luontoäidin helmoihin.
Vetäisimme kylmät pavut naamariimme ja kamat pakattuamme lähdimme suunnistamaan koilliseen.

Aamuinen patikointi.

n. tunnin päästä lähdostämme jouduimme ylittämään puron

Sammalta

Muutaman tunnin päästä ylitimme komean Myllypuron ja sillalla pysähdyimme juomaan purosta ja lukemaan karttaa tarkemmin.

Myllypuro

Kartanlukua Myllypuroa ylittvällä sillalla

Monen monituisten mutkien kautta, päädyimme lopulta leiriytymään Pikku-Kalatoin-nimisen lammen rantakallioille. Siinä söimme päivällisemme, pystytimme laavumme ja jäimme nauttimaan päivän viimeisistä valonsäteistä campcraftailun merkeissä.

Pöperöä

Nuotiota emme sytyttäneet, kylmä ei tullut kunhan laittoi vaatetta päälle, ja kaikki tiesivät menevänsä pian höyhensaaria kohti, päivän mutkittelevan vaelluksen tuottama väsymys roikkui raskaana päidemme yllä. Pimeys laski synkän verhonsa hyvin äkäisesti. Pimeyden kietoutuessa metsän ympärille ja hiljentäessa sen äänet, päätimme ryömiä makuupusseihimme nukkumaan. Ainoan ääni yössä oli laavustamme lankeava, hiljainen tuhina. Pienet ihmisen pojat ne siellä tuhisivat nukkuessaan.

Yöllinen metsä

Laavumme hieman ennen iltapalamme lopettamista

Keskiviikko aamuna sitten pikkuhiljaa heräilimme ja laitoimme aamupalat. Syötyämme vatsamme täyteen, pakkasimme laavumme ja sekä muut kamamme kasaan, nostimme rinkat selkään ja lähdimme suunnistamaan kohti Högbergaa, josta bussi ottaisi meidät kyytiinsä.

Pojat bussipysäkillä

Bussipysäkin maisemaa

Mun jalat

Reissun jälkeen olimme fyysisesti hyvin rasittuneita sekä väsyneitä, mutta sielumme taasen olivat saanet levätä ja virkistäytyä senkin edestä! Nyt jaksoi taas palata kaupungin hälinään ja koulutöiden pariin mieli virkeänä!