Talvipakkasilla

Olimme kahden ystäväni kanssa eräilemässä 29.11-1.12 Nuuksiossa. Tämä oli taas niitä reissuja kun unohdin ottaa kamerani mukaan, joten tältä reissulta ei ole kuin pari kuvaa.

Pakkasimme kamat torstai-iltana ja lähdimme matkaan perjantaina heti koulusta päästyämme. Silti bussista ulos astuessamme, pimeys oli jo laskeutunut yllemme. Ystäväni Joona halusi kävellä pimeässä ilman lamppuja, ja vastahakoisena seurasimme Joonaa pimeään metsään. Valokielto kuitenkin loppui lyhyeen, kun edestäni kuului vaimea tomähdys ja voihkaisu: "Oih!". Retkenjohtaja Joona oli tippunut puolimetrisen kielekkeen reunalta sammalmättäälle. Nyt hänkin suostui käyttämään taskulamppuja.

Tunnin tarvoimme yli soiden ja läpi ryteikköjen, kukkulalta toiselle kivuten. Lopulta saavuimme Iso-Antiaksen rannalle ja päätimme yöpyä siinä. Pystytimme laavuvaatteistamme majoitteen ja teimme tulet. Lämmitimme hieman ruokaa ja kylmissämme mutta kylläisinä ryömimme makuupussiemme suojaan.

Hytisimme kylmissämme koko yön, ja lopulta, pitkän yön päätteeksi, aamu päätti valjeta yllemme. Väsyneinä ja kylmissämme nousimme vastahakoisesti kylmään aamuun, pakkasimme kamamme ja söimme leivät lennosta, jatkaessamme matkaamme.

Aamuruskoinen järvenjää, Iso-Antias

Aamun sarastaessa näimme miltä nuotipaikkamme näytti.

Lauantaina kävelimme n. neljä tuntia. Rymysimme läpi ryteikköjen, ylitimme jokia ja soita sekä kipusimme monet kalliot ylös ja alas. Lopulta tulimme määränpäähämme, Pöksynhaaran rannalle.
Etsimme sopivan paikan mihin rakentaa havulaavumme. Lopulta löysimme sen ja aloimme etsimään sopivia riukuja sekä oksia. Rakensimme laavuamme pari tuntia, ja aloimme tekemään tulia saadaksemme päivän toisen aterian lämmitettyä.

Matkan varrella ollut lampi.

Havulaavumme

Nuotiopaikkamme Pöksyhaaran rannalla.

Toisen yömme nukuimme oikein makoisasti pakkasen hellitäessä. Olimme myös lisänneet vaatteita sitten viime yön. Sunnuntain aamu valkeni, ja heräsimme vesipisaroiden tippuessa kasvoillemme. Pakkanen oli poissa.

Pakkasimme kamat kaikessa rauhassa ja söimme leivät. Syötyämme otimme suunnan kohti Takalaa, ja siellä olevaa bussipysäkkiä. Reissu ei kuitenkaan olisi vielä ohi, sillä kotimatkakin voi olla seikkailu :) Ja pitihän varusteet kuivattaa, pestä ja muutenkin huoltaa!

Kuvat: Joona Lukkari

Ikiklassikko

Olimme viime viikonloppuna partioretkellä Nuuksiossa. Tällä kertaa teimme jokaisen aterian itse trangialle, lapset mukaan lukien. Ajattelinkin jakaa teille retkiruokien ehdottoman kuninkaan, ikiklassikon, tonnikalapastan reseptin. Se on helppo ja nopea tehdä, maistuu hyvältä ja antaa runsaasti energiaa. Jos et ole vielä kokeillut, niin ensi metsäreissulla olisi hyvä aika!

Ikiklassikko kahdelle:

Tarvitset:
-1 sipuli
-1 pkt tomaattisosetta / 1 tlk tomaattipyreetä
-1-2 tlk tonnikalaa
-n. 400g makaronia
-voita
-suolaa

Pilko sipulit ja kuulota ne kattilassa runsaan rasvan kera. Lisää joukkoon tonnikalat ja tomaattisose. Anna kiehua, välillä sekoittaen. Laita kattila sisältöineen sivuun.
Kiehauta kattilallinen vettä. Lisää joukkoon suola ja makaronit. Anna kiehua kunnes makaronit ovat al dente. Kaada ylimääräinen vesi pois. Lisää joukkoon aiemmin tekemäsi kastike. Sekoita. Syö.
Halutessasi voit lisätä joukkoon mausteita tai pestoa.

 *Pro tip:
Pilko joukkoon hieman kurkkua ja lisää se tonnikalan ja tomaattisoseen kanssa. Makaronien keittyessä, kurkut muhivat kastikkeessa ja imevät itseensä makuja. Lopputulos on maustekurkkumainen, niin ulkonäöltään kuin maultaankin.

Allekirjoittanut kokkaamassa Ikiklassikkoa. Hyvää tuli.

Jotakuinkin tältä sen tulisi näyttää. Väri saattaa hieman vaihdella, aineksista riippuen.

Retki Nordic - Uusi kahva

Löysinpäs tuolta kaapin periltä muutaman vuotta vanhan Retken Nordic-mallisen puukon, jonka olin kokonaa unohtannu. Puukon kärki oli katki, puiset kahvapalat puoliksi palaneet ja hiiltyneet kun eräällä talvireissulla olin potkaissut puukon vahingossa nuotioon... Kahvapalat heiluivat ja karkaisukin on luultavasti piloilla, nuotioreissun jäljiltä.

Jotenka ajattelin, että nyt on aika tehdä sille joku mukava projekti. Joten irroitin kahvapalat väkivaltaa käyttäen, ja pesin puukon terän/rungon ensin käsin, ja sitten pesukoneessa. Lopputulos oli tälläinen:

 Sitten päätin tehdä väliaikaisen kahvan veitseeni, joten otin vanhan, hyödyttömän paracord-rannekkeeni, avasin punoksen ja aloin kietomaan sitä kahvan ympäri:

 Lopuksi sulatin paracordin pään kiinni, ja hyvä tuli:

Nyt tuli tälläinen kahva, kun tein käsillä olevista tarvikkeista. Tarkoituksena olisi vielä hioa tuo kärki jälleen teräväksi, ja tehdä puinen kahva.

Unelma

Kylä

Koko kylä on kerääntynyt keskusaukiolle. Perheet ja ystävät supisevat keskenään ja tuijoittavat tuleen, vain tähdet ja kuu ovat todistamassa tätä tarunomaista hetkeä. Suurimmalla osalla kyläläisistä on vain pitkähelmainen paita päällään, takkeja ei juurikaan tarvitse, sillä suuren kokon liekit lämmittävät meitä. Kaikki hiljenevät, kun kylämme päämiehet, minä ja kaksi ystävääni, astumme varjoista esiin, liekkien valoon. Toivotamme kaikki tervetulleiksi, kiitämmme heitä yhteisestä työpanoksesta ja käskemme heitä pitämään hauskaa.

Kaivan haalistuneen OEK:ni repustani ja aloitan laulamaan Puolalaista Nuotilaulua, muiden liittyessä lauluuni vuorotellen.

Kuulen ympärilläni kylän miesten matalat äänet, naisten korkeamman laulun ja lasten kimeät äänet, jotka kohoavat muun laulun ylle. Takanani kohoaa hirsimökki toisensa perään, taitaa muutama vanha telttakin olla pystyssä näin kesäaikaan.

Tästä haaveilimme nuorempina; omasta kylästä, ilman nykyajan hömpötyksiä. Omavaraisesta kylästä, jossa kaikki tekisivät osansa kylän hyväksi. Yhteisistä kyläilloista, lämpimästä punkasta, johon käperryn naiseni viereen. Koirasta, joka nukkuu jaloissame. Lapsista jotka temmeltävät ulkona koiramme kanssa ja nukahtavat illalla nopeasti. Raittiista ilmasta ja puhtaasta vedestä, jota saamme viereisestä järvestä. Omasta, itserakennetusta hirsimökistä ja sen tulisijasta. Ruoasta, jonka olemme itse hankkineet.

Tästä kaikesta haaveilin nuorena ystävieni kanssa, ja nyt, kuinka uskomattomalta se tuntuukaan, kun saamme elää unelmaamme. Entinen elämä tuntuu kuin unelta, mutta silti menneisyytemme ihmiset ja muistot painavat raskaana harteillani. Siitä huolimatta olen onnellinen, onnellisempi kuin olisin koskaan entisessä elämässäni ollut.

Naiseni istuu vierelläni, pää olkaani vasten nojaten. Lapsemme nukkuvat jo hirsipenkillä, koiramme vahtiessa heidän untaan. Kuulen kuinka ihmiset supattelevat keskenään laulujen välillä.

Kyläläiset alkavat laulamaan Mandoliinimiestä hiljaisella äänellä. Liitymme ystäväni Ilarin kanssa lauluun huuliharppujamme soittaen. Kuulen jonkun säestävän laulua vanhalla, hieman epävireisellä kitarallaan. Mieleeni nousee heti kuva vanhasta ystävästäni Antista kitaroineen. Pian näenkin hänet keskusaukion toisella puollella kitaransa kanssa ja hymyilen hänelle. Hän vinkkaa silmäänsä minulle ja hymyilee velmua kulkurin hymyään.

Antti ei ole koskaan osannut asettua aloilleen, vaan hän elää kulkurina suurimman osan vuodesta. Joinakin vuosina hän tulee viettämään talvea kyläämme ja nukkuukin usein joko minun tai Fränän mökissä. Viime talvena päätimme kyläläisten kesken rakentaa Kulkuri-Antille oman pienen mökin ja saunan aivan kylän reunamille.

Monesti istumme rakovalkean ääressä muistellen yhteisiä kulkurivuosiamme Ilarin ja Antin kanssa. Vietimme asepalveluksemme jälkeen muutaman vuoden kulkureina Euroopassa, kunnes maltoimme asettua aloillemme ja aloimme rakentaa kyläämme yhdessä Joonaksen kanssa. Joonas vietti kyseiset vuodet töissä armeijassa. Fränä taas oli kierrellyt maailmaa reppunsa ja heilansa Jennin kanssa. Meidän saatua kylämme hyvään alkuun, tie jo kutsui taas Anttia. Antti ei voinut enää olla kuuntelematta levotonta sieluaan, ja niin hän lähti tien päälle. Joskus menee vuosia emmekä kuule hänestä sanaakaan, mutta koskaan en ole huolestunut tai epäillyt etteikö hän olisi yhä elossa. Tie on aina pitänyt huolta Antista. Niin kauan kuin Antti on tien päällä, hän on kotona. Antti joskus tokaisikin minulle, että hänen kotinsa on siellä, missä tiekin on.

Ikävöin usein itsekin tienpäälle, mutta minulla on nyt perhe ja kylä vastuullani. 

Vielä joskus minä vastaan tien kutsuun, mutta se aika ei ole nyt... Ei tänään.

*nämä kuvat eivät ole minun ottamiani, vaan ne kuvaavat näkemystäni tästä Kylästä, josta tarinassani puhun. En siis omista oikeuksia mihinkään tämän postauksen kuvista, ne on löydetty Googlen kuvahakua käyttäen, kaikki kunnia ja oikeus kuvien oikeille omistajille!

Nuuksiossa

Lähdimme maanantaina 14.10. parin ystäväni kanssa Pohjois-Nuuksioon retkeilemään, se kun sattui olemaan ihan uutta seutua meille. Ekalta illalta/yöltä en ehtinyt ottaa kuvia kun yö oli laskenut pimeän verhonsa taivaan ylle bussimatkamme aikana. Kaikki huomiomme kiinnittyi kartan lukemiseen, yöpaikan etsimiseen ja jalkojemme tarkkailuun. Liukkailla kallioilla ei parannut astua huti, sen verta pimeää oli, että sai koko ajan katsoa mihin astui.
Leiriytessämme tiesimme kuitenkin sen verta, että Kaitlammen rannalla olimme. Päätimme jäädä siihen yöksi ja pystytimme laavumme. Lämmitimme purkilliset papuja trangiassani, ja päätimme kömpiä laavumme suojiin, suojaan kylmältä tuulelta, tuulelta, joka tunki luihin ja ytimiin oli vaatetta kuinka paljon tahansa. Se löysi pienimmänkin raon ja kiemurteli siitä sisään, hyytämään pienen ihmisen. Nukuimme yömme hyvin ja lämpimästi kylki kyljessä.

Aamun sarastaessa heräsimme vastarannalla olleen työmaan ääniin. Tajutessamme, että emme olleet päässeet nyky-yhteiskuntaa karkuun, synkkyys valtasi aiemmin niin iloiset mielemme. Lisäksi tajusimme nukkuneemme jonkun tontin rajoilla. Tuli äkkiä kiire pois, pois luontoäidin helmoihin.
Vetäisimme kylmät pavut naamariimme ja kamat pakattuamme lähdimme suunnistamaan koilliseen.

Aamuinen patikointi.

n. tunnin päästä lähdostämme jouduimme ylittämään puron

Sammalta

Muutaman tunnin päästä ylitimme komean Myllypuron ja sillalla pysähdyimme juomaan purosta ja lukemaan karttaa tarkemmin.

Myllypuro

Kartanlukua Myllypuroa ylittvällä sillalla

Monen monituisten mutkien kautta, päädyimme lopulta leiriytymään Pikku-Kalatoin-nimisen lammen rantakallioille. Siinä söimme päivällisemme, pystytimme laavumme ja jäimme nauttimaan päivän viimeisistä valonsäteistä campcraftailun merkeissä.

Pöperöä

Nuotiota emme sytyttäneet, kylmä ei tullut kunhan laittoi vaatetta päälle, ja kaikki tiesivät menevänsä pian höyhensaaria kohti, päivän mutkittelevan vaelluksen tuottama väsymys roikkui raskaana päidemme yllä. Pimeys laski synkän verhonsa hyvin äkäisesti. Pimeyden kietoutuessa metsän ympärille ja hiljentäessa sen äänet, päätimme ryömiä makuupusseihimme nukkumaan. Ainoan ääni yössä oli laavustamme lankeava, hiljainen tuhina. Pienet ihmisen pojat ne siellä tuhisivat nukkuessaan.

Yöllinen metsä

Laavumme hieman ennen iltapalamme lopettamista

Keskiviikko aamuna sitten pikkuhiljaa heräilimme ja laitoimme aamupalat. Syötyämme vatsamme täyteen, pakkasimme laavumme ja sekä muut kamamme kasaan, nostimme rinkat selkään ja lähdimme suunnistamaan kohti Högbergaa, josta bussi ottaisi meidät kyytiinsä.

Pojat bussipysäkillä

Bussipysäkin maisemaa

Mun jalat

Reissun jälkeen olimme fyysisesti hyvin rasittuneita sekä väsyneitä, mutta sielumme taasen olivat saanet levätä ja virkistäytyä senkin edestä! Nyt jaksoi taas palata kaupungin hälinään ja koulutöiden pariin mieli virkeänä!

Blogin esittely :)

Olen nuori eräilystä kiinnostunut miehenalku, ja blogissani kerron reissuistani kuvien kera, ja saatan myös tehdä varuste-esittelyitä omista eräkamppeistani. Saatan myös jakaa YouTube-kanavani videoita.

Ensimmäinen reissukertomukseni olisi tarkoitus saada ulos tämän viikon aikana.
Liittykää luijoiksi, tilatkaa YouTube-kanavaani ja kommentoikaa toki postauksiani sekä videoitani.

Tässä olisi ensimmäinen kuvapostaukseni:

Auringonlasku Kiljavalla

Romahtanut laituri Pohjois-Karjalassa

Kanervan kukinto

Raviolit lämpenemässä