 |
| Perinteinen varustusko? |
Perjantai-iltana saavuimme Nuuksioon hyvin myöhään - joskus kymmenen maissa, koska myöhästyimme aikaisemmasta bussista. Bussin jätettyä meidät päätepysäkille Nuuksionpäähän, lähdimme kävelemään valaisematonta tietä kohti Högbergaa, josta poikkesimme toiselle soratielle, jota seurasimme aina Takalan kiintolaavulle saakka.
Hieman ennen kiintolaavulle saapumistamme onnistuin kuitenkin liukastumaan liukkaassa mäessä ja kolauttamaan polveni kovaan soraan niin, että upouudet housuni hajosivat polvesta, polveni aukesi ja tuli niin kipeäksi ettei sillä enää kunnolla voinut sinä iltana kävellä.
"Mahtaakohan polveni kestää kävelyä ollenkaan huomenna? Toivottavasti en kolauttanut sitä liian lujasti..." ajattelin hieman pelästyneenä, voihkaisten joka askeleella.
Pian saavuimme Takalaan, jossa saimme huomata, että:
a) kiintolaavu oli upea! Ihastuimme ystäväni kanssa siihen heti.
b) laavu oli varattu pariskunnan ja heidän koiransa voimin
Päätimme siis kääntyä takaisin päin etsimään hyvää majapaikkaa. Jalkani ei kuitenkaan kestänyt enää paljoa, joten jäimme lähimmälle kelvollisen näköiselle kallion juurelle ja levitimme pressun maavaatteeksemme. Iltapalaksi revimme itsellemme palat kauraleipää, jonka päälle levitimme hieman koskenlaskijaa sekä kinkkua - niin ja olihan meillä mämmiä jälkiruoaksi!
Lauantaiaamuna heräsimme aamuauringon paistaessa silmiimme kirkkaana. Kävimme aamutoimillamme ja hotkaisimme rieskat suihimme, pakkasimme tavarat ja lähdimme liikkeelle. Emme halunneet tuhlata minuutiakaan tästä kauniista päivästä!
Talsimme monta tuntia, ja täytimme vesipullomme nopeasti virtaavasta sulavesipurosta, joka tuli suoraan suolta. Vesi oli todella puhdasta ja melkeinpä mautonta. Puroa seuraamalla saavuimme Myllypurolle, joka olikin meille jo entuudestaan tuttu paikka.
Jatkoimme matkaamme ylittäen Myllypuron, ja suunnaten kohti Kattilaa, josta jatkaisimme lounaaseen. Kattilassa kiipesimme korkeimmalle kalliolle pitämään evästauon, ja nauttimaan luonnosta, auringosta ja elämästä.
Hieman ennen kiintolaavulle saapumistamme onnistuin kuitenkin liukastumaan liukkaassa mäessä ja kolauttamaan polveni kovaan soraan niin, että upouudet housuni hajosivat polvesta, polveni aukesi ja tuli niin kipeäksi ettei sillä enää kunnolla voinut sinä iltana kävellä.
"Mahtaakohan polveni kestää kävelyä ollenkaan huomenna? Toivottavasti en kolauttanut sitä liian lujasti..." ajattelin hieman pelästyneenä, voihkaisten joka askeleella.
Pian saavuimme Takalaan, jossa saimme huomata, että:
a) kiintolaavu oli upea! Ihastuimme ystäväni kanssa siihen heti.
b) laavu oli varattu pariskunnan ja heidän koiransa voimin
Päätimme siis kääntyä takaisin päin etsimään hyvää majapaikkaa. Jalkani ei kuitenkaan kestänyt enää paljoa, joten jäimme lähimmälle kelvollisen näköiselle kallion juurelle ja levitimme pressun maavaatteeksemme. Iltapalaksi revimme itsellemme palat kauraleipää, jonka päälle levitimme hieman koskenlaskijaa sekä kinkkua - niin ja olihan meillä mämmiä jälkiruoaksi!
Lauantaiaamuna heräsimme aamuauringon paistaessa silmiimme kirkkaana. Kävimme aamutoimillamme ja hotkaisimme rieskat suihimme, pakkasimme tavarat ja lähdimme liikkeelle. Emme halunneet tuhlata minuutiakaan tästä kauniista päivästä!
 |
| Rakas ystäväni Joona poseeraa uljaana |
 |
| Kuivalta mäntykankaalta tulimme jyrkänteelle, johon aurinko paistoi kauniisti. Alhaalla meitä odotti ryteikköinen sola, jonka läpi meidän olisi kuljettava. |
 |
| Reppuni Myllypuron varrella |
 |
| Evästauko |
 |
| Reissumies pitää taukoa |
Syötyämme porkkanat ja palaset kauraleipää laskeuduimme alas kallioilta ja suuntasimme Kattilaan. Kattilassa oli jokin ihmeellinen sunnuntairetkeilijöiden lauantaikokous, ja oudoksuvia katseita luotiin suuntaamme. Asusteemme taisi olla liian vanhanaikainen. Suuntasimme nopeasti metsän reunaan, ja pian katosimme kuusenoksien sekaan, piilouduimme oudoksuvilta katseilta luontoäidin helmoihin.
Kävelimme vielä muutaman tunnin, ylittäen muutaman pienen metsälammen ja suon kunnes maasto alkoi nousta. Kiipesimme korkeimmalle kohdalle ja päätimme pystyttää leirin siihen, kun valoisaa aikaa vielä löytyisi pari tuntia.
Etsimme sopivan tasaisen kohdan, jossa nukkua ja levitimme siihen pressun maavaatteeksi. Laitoimme jo makuualustat valmiiksi paikoilleen, levitimme niiden päälle sarkamanttelini sekä Joonan takin. Otimme makuupussit esiin ja levitimme nekin jo valmiiksi, jotta illalla voisimme väsyneenä kömpiä suoraan pusseihimme. Seuraavaksi teimme erätoveristani meille katoksen, kun sadetta oli aamuksi manailtu.
 |
| Poseeraan Myllypurolla |
Kävelimme vielä muutaman tunnin, ylittäen muutaman pienen metsälammen ja suon kunnes maasto alkoi nousta. Kiipesimme korkeimmalle kohdalle ja päätimme pystyttää leirin siihen, kun valoisaa aikaa vielä löytyisi pari tuntia.
Etsimme sopivan tasaisen kohdan, jossa nukkua ja levitimme siihen pressun maavaatteeksi. Laitoimme jo makuualustat valmiiksi paikoilleen, levitimme niiden päälle sarkamanttelini sekä Joonan takin. Otimme makuupussit esiin ja levitimme nekin jo valmiiksi, jotta illalla voisimme väsyneenä kömpiä suoraan pusseihimme. Seuraavaksi teimme erätoveristani meille katoksen, kun sadetta oli aamuksi manailtu.
 |
| Mukavaakin mukavampi majoitteemme. |
Sitten ei muuta kuin Skrama ulos tupestaan ja klapeja tekemään! Joonalla oli taas vaihteeksi oikea käsi vammautunut, eikä täten voinut Skramaansa juuri heilutella, jotenka sovimme, että hän kerää risuja, tuohta ym. sytykettä. Minäpoika tein Skramallani kaatuneista puista klapeja ja löysin jopa yhden kaatuneen kelon, joka oli rutikuiva!
 |
| Hiillosta odotellessa... |
Hiilloksella sitten keitimme itsellemme herkkuruoat, jotka koostuivat keitetyistä porkkanoista, kaaleista sekä riisistä, rasvassa paistetuista makkaranpaloista ja säilötyistä vihreistä pavuista. Ruoka oli erinomaista, vaikkakin vei hieman aikaa ja vaivaa saada se valmiiksi.
Pian ruoan jälkeen ryömimmekin jo makuupusseihimme ja nukahdimme nopeasti. Yö meni oikein mukavasti, emmekä heränneet kuin pari kertaa, kylmän ilman virratessa pussin kaula-aukosta sisään. Kiristimme huppujemme kiristystä ja jatkoimme uniamme.
Aamulla heräsimme peippostakin pirteämpinä! Itse en muista koskaan heränneeni niin pirteänä kuin tuona aamuna. Nousimme ripeästi ylös, puimme päällemme ja saatoimme jopa käydä riu'ulla. Söimme pienet palat kauraleipää ja lähdimme heti suuntaamaan etelään, kohti Kolmoislammia ja Siikaniemen bussipysäkkiä. Noin tunnin patikoinnin jälkeen saavuimme entiselle metsäpaloalueelle. Hämmentyneinä hidastimme kävelyvauhtiamme ja katselimme hämmastyneinä ympärillemme. Katsoessani luontoäidin raivon jälkiä, tunsin itseni pieneksi ja mitättömäksi. En ollut yhtikäs mitään luonnonvoimiin verrattuna.
Pian taas kävelimme ripeämmin halutessamme pois tuon surullisen näyn luota. Parin tunnin kävelyn jälkeen saavuimme tutun lammen rantaan. Lammen, jonka rantaan olimme viime keväänä leiriytyneet, eli hieman alle vuosi sitten. Sinne olimme tehneet ensimmäisen havulaavumme, ja se oli vieläkin pystyssä, vaikkakin havut olivat tippuneet oksista, ja katto hieman alaspäin romahtanut. Oli kuitenkin mukavaa verestellä vanhoja muistoja ystävän kanssa, joka oli tuolloin mukanani. Nauroimme, kuinka olimme tuolloin painineet suolla, heitelleet toisiamme rahkasammalilla, sekä pystyttäneet havulaavun alushoususillamme, sillä kaikki vaatteemme olivat männyn oksilla kuivumassa kasteltuamme ne suolla painiessamme.
Päätimme jäädä vanhan nuotiopaikkamme äärelle evästämään, nälän jo kurniessa vatsoissamme. Aamupalamme ei kuitenkaan ollut ruhtinaallinen, joten päätimme nyt syödä loput kauraleivät, koskenlaskijat sekä kinkut.
Pian ruoan jälkeen ryömimmekin jo makuupusseihimme ja nukahdimme nopeasti. Yö meni oikein mukavasti, emmekä heränneet kuin pari kertaa, kylmän ilman virratessa pussin kaula-aukosta sisään. Kiristimme huppujemme kiristystä ja jatkoimme uniamme.
Aamulla heräsimme peippostakin pirteämpinä! Itse en muista koskaan heränneeni niin pirteänä kuin tuona aamuna. Nousimme ripeästi ylös, puimme päällemme ja saatoimme jopa käydä riu'ulla. Söimme pienet palat kauraleipää ja lähdimme heti suuntaamaan etelään, kohti Kolmoislammia ja Siikaniemen bussipysäkkiä. Noin tunnin patikoinnin jälkeen saavuimme entiselle metsäpaloalueelle. Hämmentyneinä hidastimme kävelyvauhtiamme ja katselimme hämmastyneinä ympärillemme. Katsoessani luontoäidin raivon jälkiä, tunsin itseni pieneksi ja mitättömäksi. En ollut yhtikäs mitään luonnonvoimiin verrattuna.
Pian taas kävelimme ripeämmin halutessamme pois tuon surullisen näyn luota. Parin tunnin kävelyn jälkeen saavuimme tutun lammen rantaan. Lammen, jonka rantaan olimme viime keväänä leiriytyneet, eli hieman alle vuosi sitten. Sinne olimme tehneet ensimmäisen havulaavumme, ja se oli vieläkin pystyssä, vaikkakin havut olivat tippuneet oksista, ja katto hieman alaspäin romahtanut. Oli kuitenkin mukavaa verestellä vanhoja muistoja ystävän kanssa, joka oli tuolloin mukanani. Nauroimme, kuinka olimme tuolloin painineet suolla, heitelleet toisiamme rahkasammalilla, sekä pystyttäneet havulaavun alushoususillamme, sillä kaikki vaatteemme olivat männyn oksilla kuivumassa kasteltuamme ne suolla painiessamme.
Päätimme jäädä vanhan nuotiopaikkamme äärelle evästämään, nälän jo kurniessa vatsoissamme. Aamupalamme ei kuitenkaan ollut ruhtinaallinen, joten päätimme nyt syödä loput kauraleivät, koskenlaskijat sekä kinkut.
Verensokereiden noustessa päätimme jatkaa matkaa Kolmoislammille, josta pääsisimme suoraan bussipysäkille.
Muistakaa käydä
katsomassa
Instagram-tilini,
olen nykyään aktiivinen
sielläkin ja
lisäilen päivittäin
erähenkisiä kuvia
** Kiitokseni kaikille lukijoille, tukijoille sekä kommentoijille**
